maanantai 7. syyskuuta 2009

Isä-päiviä

Otsikko on hyvin kuvaava siitä, miltä meidän arki tuntuu nyt ja mitä kaipaamme toisina ajankohtina! Eli olemme hyvin kiitolisia siitä, että Janilla on töitä ja vielä unelmatyötä! =) Mutta työajat ovat perheen kannalta vähemmän edulliset. Janihan ON pois aikaiset aamut, iltapäivät ja illat, eli me emme häntä, eikä hän meitä, paljon näe arkisin. Kisa-aikona Jani on pois lauantait, joskus myös sunnuntait. Tämä rajoittaa paitsi perheen yhteistä aikaa, myös ystävien tapaamista. Jani on niin harvoin kotona, ettei oikein "milloinkaan" sovi. Ja jos hän on kotona, hänellä on kova ikävä perhettä, jonka kanssa voi olla edes muutaman tunnin pitkästä aikaa. Tai sitten lista töitä; paikkaa Otson pyörän kumi, korjaa ruohonleikkuri, omat työt jne.

Tämä ei ole valitusvirsi, vaan selitystä blogitekstin aiheelle. =)

Eli siis NYT HÄN ON KOTONA ja me koetaan kuin olisi vaan jatkuvaa jouluaattoa tai synttärijuhlaa! =) Täällä oli eilen isänpäivä. Lapset antoivat lahjoja, koska koulun kautta olivat hankkineet niitä. Minä ostin Janille vanhoja suomalaisia videoita läjän lahjaksi Tuulalta. Jani ja Osmo olivat eilen elokuvissa, Osmo on odottanut sitä ainakin 3 kk! Minä, Alma ja Amos olimme sn ajan sillä alueella (Bulimba) kävelyllä ym. Otso oli kaverilla.

Tässä kuvia puistosta.

Amos ja Alma keinuvat...Amoksen sanoin: "Amma ja Amma".


Amos taistelee skorpionin kanssa.


Alma soittelee ksylofonia.


A&A tarjoilevat capuccinoa kahvilan asiakkaille.


Nyt "isäpäivä" jatkuu meillä, vaikkei muilla. =D Lapset saavat vapaan koulusta, että ehdimme olla yhdessä ennen uuden työsesongin alkua. Lähdemme päivän retkelle Gold Coastiin 3 isomman kanssa. Jippii!!! =) Nyt eväitä tekemään! Onneksi "isäpäivät" jatkuvat vielä pari viikkoa!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Iloisia Isäpäiviä! t. Johanna

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Nina